sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Kesäkäperrys

Paljon on taas ehtinyt tapahtua. Aloitetaanpa vaikka siitä että me päätettiin kämppikseni kanssa panostaa keskikesän palvaamiseen ja pitää mieshormonien täyteinen juhannus. Kutsuimme siis talon (sisäpihan) täyteen vieraita viettelemään iltaa grillailun merkeissä. Kaikki sujui mitä parhaimmin siihen asti kunnes joku valopää asuinkompelksin yläkerrasta sai päähänsä heittää meitä vesipullolla ja vesimelonin palasilla. Kaiken kruunasi näiden jälkeen alas lentänyt, allekirjoittanutta käteen osunut täysi viinapullo. 20 senttiä toisaalle ja vähintään sairaalareissu - ellei sitten ruumisauto - olisi kutsunut. Koskaan aiemmin Kiinassa ollessani en ole tuntenut oloani turvattomaksi tai epätervetulleeksi, mutta nyt on sekin päivä nähty. Täytyy sanoa että välillä tulee hetkiä kun pistää vituttamaan mihin suuntaan sitä elämänsä on suunnannut. Sen verran  suuret tunneaallot tuli käytyä säikähdyksen ja shokin kautta aina haistakaapaskamulkut-raivareihin, että siinä tuli kyllä pilattua itseltä kaikki juhannusfiilikset ja ilta katkesi lyhyeen. Vieraillamme oli kuitenkin ilta jatkanut ilmeisen hyvissä merkeissä, mistä tietysti olen iloinen. Koko härdellihän olisi vielä jokunen vuosi sitten ollut silkka mahdottomuus Kiinassa - hyökätä nyt randomisti ulkomaalaisen kimppuun. Mutta lähestyvä Kiinan kommunistisen puolueen valtavaihdos näkyy mm. ksenofobisena kampanjana, jonka hedelmiä nyt sitten noukitaan. Nytpä olen saanut tuntea senkin millaista maahanmuuttajien elämä useinkin taitaa olla. En suosittele lämpimästi kenellekään.


Eräänä lauantai-iltana tuli myös koettua Pekingin illanviettopaikkojen koko arsenaali. Aloitin illan (leuka pystyssä ja rinta rottingilla, mun bilelook oli juuri päätynyt kuvatuksi paikalliseen Hell looksiin) uraohjusten bileissä, joihin olin saanut kutsun. Minut tunteville ei liene yllätys että ei voinut kuin hajoilla sisäisesti Pradaan pukeutuneiden jetset-geelitukkien ruiskiessa vesipyssyin ja vesi-ilmapalloin paikallepalkattuja mallityttöjä ja tanssivan perseet olalla "I gotta feelingin" tahtiin. No, niissä kemuissa en paljon persettäni hionut, suuntasin sinisellä salamallani (joka on siis jo ajokunnossa, vaan ei ihan vielä valmis!) alta aikayksikön kohti kaupungin koiliskulmassa sijaitsevaa luottojuottolaa. Loistopaikan meno ei pettänyt taaskaan, ja hetkessähän tämä poika hullaantuikin sitten tanssimaan kuin viimeistä päivää erään lempibändini lauetessa tärykalvoilleni yli vuoden odottamisen jälkeen. Keikan jälkeen sain vielä kutsun sännätä yön pikkutunneilla kaupungin toiselle puolelle tarkistamaan kolmatta menopaikkaa. Kyseessähän olikin sitten seksuaalivähemmistöjen kantapaikka. Harvemmin sitä tulee vuorovedoin katseltua jalkapalloa ja tanssittua kiinalaisten drag queenien kanssa yhden illan aikana. Jostain syystä jalkapallo on täällä suuri juttu, ja nauttii ilmeistä suosiota myös ei-niin-itsestäänselvissä-piireissä. Hieman häpeillen täytyy kyllä tunnustaa että viime aikoina on tullut dokattua taas ihan huolella. No toisaalta, onpa tullut nähtyä iso kasa hyviä keikkojakin ja ihmeellisiä tyyppejä tavattua + muut selitykset joilla sitä aina oikeuttaa juomisensa.

Työjutut eivät ketään kiinnosta, joten kerrottakoon vain että hyvin menee; rahaa tulee ovista ja ikkunoista ja töitä ei ole juuri nimeksikään. Tulevaisuudenkuvioideni kanssa olen pahemmin hukassa kuin koskaan. Ja nyt ei voi enää edes vakuutella itselleen että "kunhan nyt teen tuon gradun ensin..." Pihkura. No, sen verran ole saanut mietityksi, että opiskelut jatkuvat vielä. Ehdottomasti. Olisin kyllä uskonut - ehkä jopa toivonut - että olisi kestänyt vähän pidemään että kaipaan takaisin koulun penkille. Jos musta olisi kiinni, odottaisin jo käsiäni hieroen uuden lukukauden alkua. Vaan ei, nyt pitää saada uusi opiskelupaikka jota varten joutuu jopa ehkä säästämään vähän rahaa. No onpa ainakin jotain mitä tavoitella. Mun rahankäsittelyni on vain sellaista, että tällä menolla mulla ei tule ikinä olemaan varaa opiskella jatkossa. Sen lisäksi että täällä elo on melkoista dokailua ja lepolomaa leuoille, tulee noita Kiinan leikkirahoja hukattua ja tuhottua vahingossa harva se päivä. Muuten olen käyttänyt aikaani pyöräilemällä ja eksymällä hutongeihin. Yksi syy miksi rakastan Pekingiä on se että täältä ei koskaan lopu kesken ihmeelliset pikkukadut joista saattaa löytää ihan mitä tahansa. Hutongeissa on myös hauska seurata ja vakoilla randomien tyyppien tekemisiä. Olen myös saanut aikaiseksi muutaman sellaisen jutun joiden toteuttamisesta olen pitkään haaveillut. Mutta niistä ehkä joskus myöhemmin jotain. Seuraavana things to do -listalla odottaa kämppiksen kanssa toteutettava hassuttelusarja arkipäivän elämästä täällä legolandiassa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti